Toimintamme

Toimintamme perusajatuksena on tuottaa korkealaatuisia jalostuseläimiä omaan käyttöön sekä myyntiin ja tuottaa eettisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla erikoislihaa.

Eläimemme toimivat maisemanhoitajina luonnonlaitumilla, samalla edistäen luonnon monimuotoisuutta. Tilamme kuuluu kotieläinjalostuksen emolehmätarkkailuun ja luomuvalvonnan piiriin.

Eläinsuojelujärjestöt ovat viime aikoina kiinnittäneet huomiota tuotantoeläinten hyvinvointiin. Mielestämme emolehmätuotanto sinänsä täyttää korkeatkin vaatimukset ja se tapa jolla toimimme on kaukana tehotuotannosta, koska tilamme on keskikokoinen luomutila ja hyvinvointiin kiinnitetään paljon huomiota.

- Vasikat saavat viettää pitkään (noin 8-9 kk) emonsa kanssa vapaana.
- Emän poikimakäyttäytymistä ei estetä, vaan se saa synnyttää luonnollisesti, mutta kuitenkin riittävän seurannan alaisena. Poikima-aika pyritään ajoittamaan kevääseen.
- Highland ei kärsi missään vaiheessa ahtaista tiloista ja kytkemisestä.
- Vapaana oleva eläin ei kärsi epämukavan olinpaikan aiheuttamista vammoista.
- Kesällä laiduntava eläin saa kulkea vapaana pitkiäkin matkoja. Talvella se liikkuu pääasiassa makuupaikan, ruokintakehän ja vesipisteen välillä, vaikka sillä on toki mahdollisuus liikkua laajemminkin.
- Talvella eläimillä on mahdollisuus maata ja märehtiä olkikuivitetuilla makuukummuilla suojaisessa kuusikossa tai katoksessa.

Highland-rotu täyttää tarpeemme ja vaatimuksemme erinomaisesti. Eläimet ovat rauhallisia ja niiden käsittely näköjään onnistuu, vaikka ei aikaisempaa kokemusta olisikaan.

Osan peltotöistä ja rehunteon kokonaisuudessaan teetämme urakoitsijalla. Rehuna eläimillämme on talvisin esikuivattu säilörehu ja silloin tällöin piristeenä kuivat heinät. Väkirehuahan ei aikuisille eläimille syötetä. Laidunaikana eläimet laiduntavat pelloilla ja luonnonlaitumilla. Eläimemme saavat laitumella ja talvitarhassa vapaasti kivennäisiä ja suolaa nuoluvadista.

Aitaustekniikkana pysyvissä tarhoissa ja laitumissa käytämme ns. high tensile-menetelmää. Kulmapaalut on kaivurilla upotettu yli 1,5 m:n syvyyteen ja lankana on kireäksi jännitetty 2,5 mm:n galvanoitu erikoislanka. Ensimmäisen kerran työ on kova, mutta toisaalta tarvikkeiden takuukin on 10 vuotta ja todellinen kestävyys todennäköisesti melkoisesti enemmän.

Puhdasrotuiset liharotuiset naudat ovat rodusta riippumatta arvokkaita hankintoja. Olemme koonneet ostajanopasta , jossa kerromme mielipiteemme seikoista joihin kannattaa kiinnittää huomiota ostotilanteessa.

Katso alkutuotannon omavalvonnan kuvaus täältä.