Uutisia

Tilalla tapahtuu.

6.3.2011

SHCC ry kokoontui vuosikokoukseensa Turkuun. Johanna tuli valituksi kolmannen kerran puheenjohtajaksi ja lisäksi saimme kunnian ottaa vastaan komeat pokaalit vuonna 2009 syntyneiden sonnien ja hiehojen menestyksen myötä. Kasvattimme voittivat vuodenpainoissa molemmat sarjat ja lisäksi seitsemästä suurimmasta hiehosta viisi oli tilamme kasvatteja. Näistä samoista hiehoista kuudenneksi sijoittunut Fiona 2nd of Riverhill pokkasi viime kesänä OKRAssa 2. palkinnon.


25.2.2011

Saimme mahdollisuuden hankkia melkoisen läheltä Sepänkylästä hiukan yli viiden hehtaarin peltoalueen. Lehti-ilmoitus sai meidät tekemään tarjouksen ja niinpä neuvottelut johtivat nopeasti meille mieluisaan lopputulokseen. Nyt alkaa siirtyminen luomuun olla yhä todennäköisempää ja ensialkuun se edellyttää meiltä kursseille osallistumista.


11.7.2010

Osallistuimme OKRA 2010 näyttelyssä rotumme kansalliseen näyttelyyn. Osallistujia oli paljon nuorten sonnien ja hiehojen luokassa ja taso oli mielestämme kova. Tiukassa kisassa saimme pokata hieholuokan 2. palkinnon ja sonniluokan 3. palkinnon. Tulokset yhdistyksen sivuilla. Kuvagalleria tapahtumasta on puolestaan täällä. Kiitos kaikille kanssakilpailijoille ja katsojille!


9.6.2010

Olemme saaneet vastaanottaa uutisia iloisista tapahtumista niillä tiloilla, joille olemme myyneet jalostuseläimiä. Hiehojen poikimiset ovat sujuneet hyvin ja emo-ominaisuudet ovat olleet sellaiset kuin pitääkin. Sonnit ovat myös olleet ahkerina ja syntymäpainot ovat olleet toivotulla tasolla. Voimme siis hyvillä mielin jatkaa eläinten myyntiä niitä tarvitseville.


23.2.2010

Teimme kaupat maa-alueesta, joka tuli monen erikoisen vaiheen jälkeen viimein myyntiin. Alue sijaitsee erittäin luonnonkauniilla paikalla Rauhanluoman kupeessa vain parin kilometrin päässä meiltä. Aluetta tullaan raivamaan ja siitä tulee yhdelle eläinryhmälle sopiva kesälaidun


14.8.2009

Olemme nyt toimittaneet lyhyen ajan sisällä neljä kasvattamaamme sonnia jalostuskäyttöön eri tiloille. Kiitämme ostajia ja toivomme menestystä jalostustyöhönne tämän hienon rodun parissa. Sonnimme ovat saaneet kiitosta erinomaisen rakenteensa ja miellyttävän luonteensa ansiosta. Hyväluonteinen ja käsittelyyn tottunut sonni on emotilalliselle hyvä työkaveri.

Pidämme jalostuskäyttöön myytävien eläinten tason korkealla ja niinpä meillä on jäljellä enää yksi jalostuskäyttöön sopiva sonni. Tämän kevään sonnivasikoissa on kuitenkin tulossa uusia kykyjä, joten kannattaa tulla käymään.


2.8.2009

Viikonloppuna neljä kasvattiamme kilpaili vuoden päänäyttelyssä Kokkolan Farmarissa. Skotlantilaisen tuomarin näkemyksen mukaan eläimet laitettiin järjestykseen ja saimme kunnian pokata nuorten sonnien luokassa sekä I-, että III-pokaalit. Olimme siis todella tyytyväisiä lopputulokseen! Tästä on taas hyvä jatkaa.


18.6.2009

Johanna valmistui toukokuun lopulla paikallisesta maatalouden opinahjosta ainoana aikuislinjalaisena. Aluksi hän opiskeli pelkästään TE-keskuksen vaatimat 20ov, mutta kotieläintalouden opettajan kannustamana hän päätti suorittaa koko tutkinnon.
Saimme hankittua alkuvuonna pitkän tauon jälkeen hieman lisää peltoa. Ostimme Kallionalustan perikunnan maita hieman yli 3 ha. Lohkot ovat meille sopivan kokoisia ja niiden etuna on läheinen sijainti. Talvella maat kalkittiin ja nyt niihin kylvettiin nurmi suojaviljaan.


5.5.2009

Ensi kesän astutuksiin on hyvä suunnitella sonnivalinnat ajoissa. Meillä on tarjolla edustava otos eri ikäisiä poikia, myös muita kuin näyttelyssä käyneet. Meiltä on turvallista hankkia jalostussonni, koska varmistamme ennen myyntiä eläimen sopivuuden sukunsa puolesta. Lisäksi kerromme sonnin ostajalle kaiken eläimen luonteesta, rakenteesta ja ominaisuuksista. Kesyjä ja käsittelyyn tottuneita eläimiämme on ostajan helppo kokeilla ja tunnustella itse omin käsin! Sonnin valinta ja osto on emolehmätilan tärkeimpiä hankintoja. Hyvän sonnin jälkeläisissä on useiden kymmenien kilojen ero teuraspainoissa heikomman periyttäjän jälkeläisiin verrattuna. Suoramyynnissä tämä saattaa tarkoittaa useiden satojen eurojen eroa! Ota selvää tarjonnastamme. Huomaat, että Riverhillin hinta/laatusuhde on erittäin kilpailukykyinen!

Melkein kaikki poikimiset ovat onnellisesti ja onnistuneesti takana. Terveet ja iloiset vasikat kirmailevat keskenään emojen vahtiessa vieressä jälkikasvunsa touhuja.


15.12.2008

Syksy on sujunut emolehmätilan tavanomaisissa merkeissä. Vasikat saatiin erotettua ja punnittua marraskuun lopussa ja joulukuun alussa. Punnituksissa tuli emännälle ja isännälle maireita ilmeitä, koska painot olivat kehittyneet hienosti - näköjään lehmien tuotostaso oli parempi kuin viime vuonna ja se toi vieroituspainoihin jopa useiden kymmenien kilojen lisäyksiä. Olemme edelleen erittäin tyytyväisiä sonnimme ja emojemme tuloksiin! Tämän keväiset vasikat ovat menossa kasvamaan emoiksi uudelle tilalle. Mikäli mielit saada Riverhillin kasvatteja omaksesi tulevaisuudessa voit sopia ajan ja tulla tilavierailulle.

Tälläisiä näkyjä on taas luvassa myöhemmin keväällä...

Tälläisiä näkyjä on taas luvassa myöhemmin keväällä...



« Edelliset 10   Seuraavat 10 »